Ensikosketus makkaroiden valtakuntaan

Torstaina 25. elokuuta vilkutin hyvästit suomelle loppuvuodeksi ja matkustin Miro kainalossa Köpikseen.  Kun saavuttiin Kööpenhaminan lentokentälle teki heti mieli lähtee reissuun mutta tajusin että oon jumissa täällä Tanskassa seuraavat neljä kuukautta. Alkoi ahdistaa. Yhtäkkiä ei ollutkaan yhtään niin vapaa olo. Tajusin että Tanska on NIIN samanlainen kuin oi niin ihana Suomi, ja ymmärän jopa kieltäkin enemmän kun odotin. Kaipasin heti jotain jännittävää ja uutta, ja teki mieli lähteä Odenseen päin ja päästä asettumaan uuteen kotiini. 

Kahden yön ja yhden grillipiknikin jälkeen hyvästelimme Sannen (jonka luona olimme asuneet) ja suuntasimme Köpiksen juna-asemalle. Asemalla vittumainen lipunmyyjä sai heti verenpaineeni nousemaan, vaikka olikin jo melkeen naurettavan nihkee. Myöhässä olleen junan ja yhden paikallisbussin jälkeen kun vihdoinkin pääsin uuteen kotiini luulin että romahtaisin siihen paikkaan. Oli jo monta päivää ollu tunteet pinnassa ja ennenkokematon koti-ikävä... Tätä luukkuako pitäisi kutsua kodiksi seuraavat neljä kuukautta?!?!? Huone oli pieni, kalpea ja kolkko. Patja oli kusenkeltainen ja nurkissä oli  hämähäkinseittiä. Tiedän kyllä että olisi voinut olla pahempikin luukku, joten tuntui todella väärältä valittaa. Tunteet nousivat vain enemmän pintaan ja koin että minulla ei ole oikeutta vuodattaa mistään vaikka todellisuudessa teki mieli repii se kusenkeltanen patja säpäleiks. Tuli niin ikävä omaa kotiani ja tunsin oloni toivottomaksi. Naapurin ikkuna oli peitetty vaneerilevyllä jota koristi lause ”Fuck Danmark”. Suljin verhot ja ripustin Julialta saadun unensiepparin ikkunaan. Toivoa on vielä.

Seuraavana päivänä sain onnekseni hommattua tyynyn, lakanat ja oman näköiseni pussilakanan. Keittiön kaappi täyttyi yhdellä kulholla ja kahdella kahvikupilla, jotka nekin olivat rumia. Kaupassa ei ollut yhtäkään haarukkaa jäljellä joten sain tyytyä veitseen ja lusikkaan joita myöhemmin samana päivänä käytin röstiperunoiden ja falafelin lusikoimiseen. Ainiin ja jos joltain meni ohi niin Tanskahan on kaikkien lihansyöjien makkaraparatiisi!! Pølser hit och Pølser dit!!! Jos kasviksia haluu syödä niin Lidlistä saa papuja tai valmiita falafel-pullia, wokki vihanneksia ja sieniä. Tofua voi ostaa purkissa mutta se maksaa yhtä paljon kun mun viikon budjetti. Soijatuotteista ei oo kuultu laisinkaan, vaikka luomua löytyy ihan joka makuun. Mun lemppari on luomuhodari.

Ensimmäisen viikonlopun jälkeen ja Miron lähdettyä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää ajatella positiivisesti. Kävin kirppiksellä ostamassa pari lautasta ja juomalasia ja muita nippeleitä keittiöön, mm haarukan. Löysin vihdoinkin proteiinipitoista kasvisruokaa, eli linssejä joten päätin kokata kotona ensimmäistä kertaa. Tietenkään tämäkään ei ollut niin helppoa kuin luulisi sillä huomasin poljettuani kotiin kaatosateessa ylämäkeä koko matkan kaupasta että mausteet jotka ostin olivat avattuja ja pilalla. Ja eikun takasin kauppaan ensin alamäkeä ja sitten ylämäkeä takaisin vastatuuleen sateen piiskatessa naamaan. Ai että oli mukavaa. Täällä on siis satanut joka päivä sen jälkeen kun laskeuduin tähän paskamaahan. Onneksi ei sentään joka päivä sada kaatamalla, niin kerkee vaatteet kuivua litimäristä edes kosteiksi. Kun palaan suomeen ihmiset tulevat siis luultavasti luulemaan minua rusinaksi tai edesmenneeksi isoäidikseni. 

Kohtalokas punkkuilta

Aiiin ja ensimmäistä kertaa kun pesin pyykkiä onnistuin myös melkeen pilaamaan lempimekkoni vaikka pesin sen käsinpesuohjelmalla asuntolan pyykkituvassa. Tietenkin se kutistu ja nuhjistu mutta sain sen kuitenkin päälleni illan bileitä varten ja olikin oikein mukava ja nätti olo. Illan päätteeksi sain kuitenkin sitten päälleni lasillisen punaviiniä niin että se mun nepalilainen käsintehty mekko varmasti meni lopullisesti pilalle.

Voinen tässä vielä mainita että saatiin siis viime viikolla hienot uudet pyörät koululta, jotta pääsisimme helpommin tota helvetin ylämäkeä ylös tänne asuntolaan. Pyörät tulivat Made in Taiwan pahvilaatikoissa miljoonassa osassa joten kokosimme myös itse nämä neonvihreät sponsoripyörät. Viikon jälkeen pyöräni varastettiin oveni ulkopuolelta tattadaaaaaa!! Ylläripylläri ja taas menee kaikki ihan putkeen. Ei niinku riitä että sataa vettä joka päivä - vois yhtä hyvin sataa vaikka paskaa.